Korkkarijuoksu!
Korot kopisivat ja hameet hulmusivat, kun Helsingissä järjestettiin eilen Suomen ensimmäinen korkkarijuoksukilpailu.
Olin mukana todistamassa, kuinka sata korkokenkäparia kiiti Lasipalatsin aukiolla 80 metrin pikamatkan. Aika vaikuttavaa, täytyy myöntää.
Vaikka olinkin kouluaikoina aika haka pikamatkoilla, en olisi sentään uskaltanut lähteä spurttaamaan korkokengät jalassa. Nostan siis kuvitteellista hattuani kisaan osallistuneille leideille!
Koska tulin itse paikalle vasta hieman ennen finaalia, en ehtinyt onnekseni nähdä yhtään murtunutta nilkkaa. Paikalla oli kuitenkin fiksusti Punaisen Ristin auto ja näkyipä kisasuoran vieressä tyhjä päivystävä pyörätuolikin. Toivottavasti pahoja vammoja ei kuitenkaan sattunut!
Kilpailun voittaja Liisa-Maria ja naisen jykevät tolppakorot.
jonka tili pulskistui 300 eurolla.
Hauskat kilpailuasut toivat
ihanasti huumoria mukaan.
Keskellä oikella kisan juontaneen Maria Veitolan
mustat remmikorkkarit, alhaalla vasemmalla
tyylikkäimmän kilpailijan Heli Kajon menopelit.
Lisää juttua sekä videomateriaalia korkkarijuoksusta ainakin Nelosen verkossa, Helsingin Sanomien sivuilla, Ilta-Sanomien nettisivuilla ja Iltalehden netti-tv:ssä. Käy kurkkaamassa!




