Café Engelin herkut…

… saivat suun makeaksi ja mielen iloiseksi. Viikonloppureissu Helsinkiin, mainiota kahvitteluseuraa, hassuja juttuja ja rentoa meininkiä. Omaan herkutteluhetkeeni kuuluivat Engelin tee ja suklaasitruunakakku, joka oli aivan käsittämättömän hyvää. Suklaan ja kirpeän sitruunan yhdistelmä oli yllättävä, raikas ja toimiva. Engelistä on hyvää vauhtia kehittymässä uusi suosikkipaikkani!
Missä ja millaisessa seurassa sinä herkuttelet mieluiten?
Skumppaa, serpentiiniä ja simaa! Ja aika läjä roskia.

Vappu tuli ja vappu meni, aurinko paistoi ja muffinssit maistuivat. Työväen, opiskelijoiden ja piknikkien juhla on ollut jo pitkään lempijuhlani. Joidenkin mielestä toukokuun ensimmäinen on vain yksi uudenvuoden ja juhannuksen kaltaisista pakkopippaloista, mutta minulle se on merkinnyt aina iloista kevään juhlaa. Valoa, karnevaalihenkeä ja herkkuja.

Tänä vuonna vietin vappupäivää piknikillä Helsingin Kaivopuistossa, Ullanlinnanmäellä. Mukana oli hyvän seuran ja serpentiinien lisäksi donitseja, sipsejä, keksejä, patonkia, kirsikkatomaatteja, muffinsseja sekä simaa ja kuohuviiniä! Sekä tietysti Unipossu – tuo aina yhtä suloinen pehmoeläin! Unipossusta näytti kuorituvan todellinen juhlapossu, sen verran veikeästi se oli vappuhengessä mukana.

Porukkaa riitti Kaivarissa vaikka kuinka, mutta niin upealla säällä se ei ollut ihmekään. Todella harmillista oli kuitenkin se, että tänä vuonna juhlakansa oli jättänyt jälkeensä enemmän roskia kuin koskaan ennen. Luulisi, että ihmisten ympäristötietoisuus olisi kasvanut jo sen verran, että he tajuaisivat kerätä omat roskansa pois. Mutta ei. Vaikka Helsingin Sanomat on jo viiden vuoden ajan kannustanut ihmisiä keräämään skumppapulloja talteen ja lahjoittanut siitä hyvästä leffalippuja, mikään ei oikein tunnu auttavan. Jonkinlaista vieläkin tehokkaampaa kannustinjärjestelmää ilmeisesti tarvittaisiin, sillä pulloja keränneet muutamat lapset eivät huolineet heille tarjottuja tavallisia tölkkejä mukaan. “Ei me tehdä niillä mitään.”

Ehkä kannustinjärjestelmää vieläkin tärkeämpi juttu olisi tosiaan se, että ihmiset tuntisivat oman vastuunsa kaupungin viihtyvyydestä. Kaupunki ei ole vain yleinen kasvoton tila, vaan monen oma kotipaikka. Ei ole kivaa käyskennellä puistoissa ja merenrannalla ja joutua tuijottamaan kaikkialla hylättyjä tölkkejä, paperilautasia ja likaisia roskia. Ei kai kukaan tykkäisi, jos oman kodin lattiallakaan lojuisi käytettyjä paperiliinoja, eilispäivän ruuantähteitä ja tahmeita muovipusseja?

Mitä mieltä olet – miten roskaamisen vähentämiseen voisi vaikuttaa tehokkaimmin?
Helmikuun hehkua luistinradalle
Lämpimät neuleet, suloiset lapaset, hopeiset paljetit ja ihana nallerintakoru muodostavat helmikuun herttaisimman asukokonaisuuden. Talvinen asukollaasi olisi mitä ihanin vaikkapa aurinkoiselle luistelureissulle. Raikas pakkassää, kuumaa kaakaota, lämmin talvitakki ja kiiltävä jää.
Itse en ole vielä tänä talvena käynyt luistelemassa, mutta on ollut kyllä suunnitelmissa mennä. Vaikka talviurheilu ei ole perinteisesti ollut lempiliikuntaani, kaupunkien luistelukentillä on tullut viettettyä muutamia hauskoja hetkiä. Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevaa Jääpuistoa en ole vielä käynyt kokeilemassa, joten sinne saattaa tie vielä tänä talvena viedä.
Paljetteja päälle ja iloa luisteluun!
Oletko sinä päässyt tänä talvena nauttimaan talviurheilusta?
Kollaasi itse askarreltu Polyvoressa
Ystävänpäivän aamiainen

Halusin tuoda hieman luksusta arkeen ja järjestin lauantaina ystävänpäivän kunniaksi herkullisen yllätyksen. Lähdimme aamukävelylle, jonka reitti vei meidät Helsingissä Senaatintorin laidalla sihaitsevaan Café Engeliin. Kahvilassa tarjosin maittavan ystävänpäiväaamiaisen, joka oli sekä herkullinen että täyttävä. Yllätyksiä on kyllä parhaimmillaan tosi hauska järjestää!
Café Engelin aamiaisvalikoimasta löytyy neljä eri vaihtoehtoa: Engelin aamiainen, ranskalainen aamiainen, energia-aamiainen ja englantilainen aamiainen. Valitsimme Engelin aamiaisen sekä englantilaisen aamiaisen, jotka molemmat osoittautuivat erittäin maittaviksi. Oma valintani Engelin aamiainen (ilman kinkkua) sisälsi teekupposen, kurkkua, tomaattia, salaattia, melonia, ananasta, mansikkaa, brie- ja edamjuustoa, sämpylän, keitetyn kananmunan ja lasin appelsiinimehua. Nam, voin todellakin suositella!
Kahvila oli täynnä hyväntuulisia pariskuntia, ystäviä ja perheitä, joita kaikkia yhdisti leppoisa lauantaiaamu läheistensä seurassa. Oli ihanaa istuskella rauhassa, nauttia aamiaista ja katsella rupattelevia ihmisiä. Ystävänpäivän tunnelmointia ja kaupungin kahvilakulttuuria parhaimmillaan.
Miten sinun ystävänpäiväsi sujui?
Joulutunnelmia Hakaniemen Kauppahallissa

Joulun alla ei tarvitse välttämättä kipittää kiireisenä tavarataloissa, sillä vaihtoehtoisiakin shoppailupaikkoja löytyy. Kävin kaverin kanssa kahvittelemassa Helsingissä Hakaniemen Kauppahallin yläkerran kahvilassa, jonka jälkeen kiertelin tutkimassa lukuisia myyntikojuja. Mukava joulutunnelma ja paljon nähtävää: ihania värejä, hienoja tuotteita ja houkuttelevia herkkuja. Itse en edes ostanut mitään, kunhan kiertelin ja katselin. Oikein leppoisaa ja joulufiilikseen pääsi ihan vain ihailemalla kaikkea kaunista.


Yllä olevat Saippuakauppiaan saippuapalat olivat upeita, värejä ja tuoksuja löytyi runsaasti. Erityisen mieleenpainuva uusi tuttavuus oli suomalaisen Ilonan suunnittelemat eettiset ja ekologiset tuotteet. Ihastuin täysin tuotevalikoimaan, johon kuuluivat yllä vasemmessa kuvassa komeilevat tyylikkäät kankaasta valmistetut lasinaluset sekä oikeasta kuvasta löytyvät heijastimet. Ketun silmät kiiluvat pimeässä! Yrityksellä ei ilmeisesti ole ainakaan toistaiseksi varsinaista nimeä, vaan tuotelapuissa nököttää kahden viiksekkään naisen kuva. Kauppahallin lisäksi tuotteisiin voi kuitenkin tutustua netissä osoitteessa www.kesakauppa.com.

Ilonan suunnittelmia ihania magneetteja ja korvakoruja…

… sekä lumoavia printtilaukkuja. Oi joulupukki, toisitko minulle yhden?

Lukuisat herkut ovat tietysti osa Kauppahallin kiehtovuutta. En muista missä olisin viimeksi nähnyt niin suloisia leivoksia kuin nuo possuleivokset! Raaskiiko niitä edes syödä? Tekisi mieli vaan silittää mokomia söpöläisiä. Herttaisia olivat myös alla olevassa kuvassa istuskelevat Lahjaduon jänöjussit. Vai mitä itse tykkäät?

PS. Tiesitkö, että Hakaniemen Kauppahalli ja Tori voittivat Paras kaupunkikohde 2008 -palkinnon vuotuisessa Best of Helsinki Awards -verkkoäänestyksessä. Että kannattaa käydä fiilistelemässä vaikka joulun jälkeenkin!
Korkkarijuoksu!
Korot kopisivat ja hameet hulmusivat, kun Helsingissä järjestettiin eilen Suomen ensimmäinen korkkarijuoksukilpailu.
Olin mukana todistamassa, kuinka sata korkokenkäparia kiiti Lasipalatsin aukiolla 80 metrin pikamatkan. Aika vaikuttavaa, täytyy myöntää.
Vaikka olinkin kouluaikoina aika haka pikamatkoilla, en olisi sentään uskaltanut lähteä spurttaamaan korkokengät jalassa. Nostan siis kuvitteellista hattuani kisaan osallistuneille leideille!
Koska tulin itse paikalle vasta hieman ennen finaalia, en ehtinyt onnekseni nähdä yhtään murtunutta nilkkaa. Paikalla oli kuitenkin fiksusti Punaisen Ristin auto ja näkyipä kisasuoran vieressä tyhjä päivystävä pyörätuolikin. Toivottavasti pahoja vammoja ei kuitenkaan sattunut!
Kilpailun voittaja Liisa-Maria ja naisen jykevät tolppakorot.
jonka tili pulskistui 300 eurolla.
Hauskat kilpailuasut toivat
ihanasti huumoria mukaan.
Keskellä oikella kisan juontaneen Maria Veitolan
mustat remmikorkkarit, alhaalla vasemmalla
tyylikkäimmän kilpailijan Heli Kajon menopelit.
Lisää juttua sekä videomateriaalia korkkarijuoksusta ainakin Nelosen verkossa, Helsingin Sanomien sivuilla, Ilta-Sanomien nettisivuilla ja Iltalehden netti-tv:ssä. Käy kurkkaamassa!





