Mennyt viikko on kulunut hieman usvassa. Syksyn pimeys on alkanut nyt todenteolla väsyttää, varsinkin kun takana on alkusyksyn kova remonttirumba. Liikkumaan en ole ehtinyt vähään aikaan ja ulkona sykkivä pimeys ei houkuttele kävelylenkillekään. Olen yrittänyt osittain hyödyntää syksyistä selviytymisopastani, mutta jo lähtökohtaisesti energiataso on ollut viime syksyä matalampi.
Onneksi satuin lukemaan Ilta-Sanomien jutun kaamosväsymyksestä, jossa suositeltiin kerrankin lempeää lähestymistapaa pimeään syksyyn. Aktiviteettien ja puuhailun lisäksi jutussa suositeltiin elämään luonnon rytmin mukaan. Eli kun väsyttää, saa levätä, syödä croisantteja ja nauttia punaviiniä. Hyvä niin, aina ei tarvitse olla menossa! Hiilihydraattien nopean energian lisäksi suosisin itse kuitenkin myös luonnon omaa dopingia, eli omaan kotipakastimeen kertyneitä mustikoita, mansikoita, vadelmia ja hilloja. Herkkusmoothiet virkistävät ainakin hetkeksi.
Oma syksyinen suosikkini ovat tietysti kynttilät, jotka tuovat ihanasti lempeää ja tunnelmallista valoa pimeään. Muuton myötä kynttiläni olivat hautautuneet erilaisten sälälaatikoiden pohjalle, joita lähdin eilen tonkimaan kyllästyttyäni pelkkien sähkölamppujen valoon.
Nyt päätin, että aion varata ainakin kerran viikossa itselleni leppoisan lepäilyillan, jota saa viettää ihan rauhassa ilman huonoa omaatuntoa siitä, että pitäisi olla samaan aikaan jossain nostamassa puntteja, tekemässä rästihommia tai verkostoitumassa missä milloinkin. Lepäilyiltaani kuuluu tästä lähtien kynttilöitä, hyvää syötävää – suklaata, croisantteja, marjoja ja vihreää teetä, rentouttavaa luettavaa tai katseltavaa ja lämmin viltti sekä pehmoisia tyynyjä. Muina päivinä voi sitten taas yrittää ahkeroida…
Miten sinä jaksat pimeän vuodenajan läpi? Onko hyviksi koettuja niksejä?
Kuvat: Pink Sherbet Photography, Liquid Paper, bigeoino



