Lady Taxi
Latviassa asuva ystäväni oli käymässä Suomessa jokin aikaa sitten, ja kävimme tietysti yhdessä kahvittelemassa ja vaihtamassa kuulumisia. Ystäväni kertoi Riian edullisesta ja toimivasta taksiverkostosta, johon kuuluu myös naisille suunnattu Lady Taxi.
Kyseisten taksien kohderyhmä on siis naisasiakkaat ja taksikuskeina toimivat ainoastaan naiset. Firman tarkoituksena on työllistää paikallisia leidejä ja antaa turvallisuudentunnetta naispuolisille matkustajille.
Lady Taxi on kuulemma varsin suosittu taksifirma Riiassa, ja ystäväni kertoi suosivansa kyseisen yrityksen palveluja aina yöaikaan. Baarista palatessa on mukavampi tilata kyyti sellaiselta taholta, jonka kuskit pienemmällä todennäköisyydellä alkavat lääppiä asiakasta tai kertoa härskejä juttuja.
Itselläni ei onneksi ole koskaan ollut huonoja kokemuksia taksikuskeista, mutta yöaikaan varsinkin vieraassa kaupungissa tilaisin kyllä minäkin mieluiten leiditaksin. Minä ja ystäväni emme selvästi ole ainoita, sillä takseille on kysyntää muuallakin. Naisille suunnattuja takseja löytyy ainakin Venäjältä, Englannista, Hollannista, Senegalista, Arabiemiraateista, Iranista ja Meksikosta.
Meksikolaisen Pueblan kaupungin taksit ovat ilmeisesti joidenkin mielestä vetäneet homman vähän överiksikin, sillä takseista löytyy myös kauneudenhoitotuotteita. Itse ottaisin moisen huumorilla, sillä onhan siinä jotain aika söpöä hypätä pinkkiin taksiin ja sutia puuteria samalla nassuun!
Sanomattakin on silti selvää, että tärkeintä leiditaksi-ilmiössä on kahden T:n oppi: työllistäminen ja turvallisuus. Molemmat tärkeitä asioita jokaisen ihmisen elämässä!
Lisää aiheesta:
Kuva: Sagrado Corazón
Mielestäni Feministe-blogissa sanotaan se hyvin. “Vain naisille” on ongelmallinen tapa suojella naisten vapaata tilaa, koska se myös rajaa sitä. Rajaaminen ei puutu miesten oikeuksiin, vain naisten liikkumavara kaventuu, eikä ongelman alkulähteisiin – miesten etuoikeutettuun suhtautumiseen naisten ruumiiseen – puututa lainkaan. Kyseen ei pitäisi olla siitä, onko ollut outoja, härskejä tai pelottavia tilanteita taksikuskin/kanssamatkustajan kanssa julkisissa, sillä sellaiset ihmiset pitäisi saada muihin töihin ja vähintäänkin rangaistuksi.
Naisiin kohdistuvaa seksuaalissävytteistä väkivaltaa vain ei pidetä kovinkaan rangaistavana: “onhan se ikävää, mutta siihen on parasta vaan tottua”. Jos joku vastaantulija läimäyttää sinua kasvoille, on kaikille selvää, että hänet voisi haastaa oikeuteen pahoinpitelystä. Entä, jos se vastaantulija nappaa kiinni rinnoista? Niin, ei siinä mitään. Kurja juttu, mutta minkäs teet. Huomaatteko?
Hei Aaltopahvia! Kiitos kommentistasi! Olet oikeassa siinä, että vain naisille suunnatut taksit eivät välttämättä ole se ideaaliratkaisu. Ideaalimaailmassahan niille ei olisi tarvetta, koska väkivaltaa ei olisi lainkaan. Koska todellisuus on kuitenkin mitä on, mielestäni lady taksit ja naisille suunnatut metrovaunut ovat parempi ratkaisu kuin ei mitään. Jos ne antavat naisille työpaikkoja ja turvaa sekä tuovat naisiin kohdistuvan ahdistelun jälleen julkiseen keskusteluun, on se mielestäni hyvä asia. Toivottavasti kehitys kulkee siis siihen suuntaan, että julkisen keskustelun ja ihmisten tiedostavuuden myötä varsinainen tarve naisten takseille vähenisi vähitellen. Ikäväähän tietysti olisi, jos kehitys menisi niin, että naisille ja miehille olisi lopulta aina omat taksinsa, bussinsa, kerrostalonsa ja baarinsa. Sellainen maailma olisi aivan liian kaksijakoinen paikka.