Lifestyle Muskelotti

  • Home
  • Pinnalla
  • Tietoa Muskelotista

Archive for July, 2009

You are currently browsing the Lifestyle Muskelotti blog archives for July, 2009.

31 Jul 2009

Paljon puhetta polttareista

IMG_2583Olin viikko sitten viettämässä rakkaan ystäväni polttareita. Mukana juhlissa oli ystäväni nais- ja miespuolisia kavereita – aivan kuten tuleva morsian oli toivonut. Hänelle tärkeintä oli rento yhdessäolo ja se, että voi jakaa juhlansa läheisimpien ystäviensä kanssa. Kaikilla olikin oikein hauskaa!

Lukiessani tänään Hesarin nettisivuja huomasin kuitenkin yllättäen, että sekapolttareiden järjestäminen voi herättää perinteiden nimiin vannovissa ihmisissä kiihkeitä tunteita.

HS.fi:n kolumnisti Rosa Meriläinen kirjoittaa uusimmassa kolumnissaan polttareiden luonteesta ja sohaisee selvästi samalla ampiaispesää keskustelufoorumin ärhäköistä mielipiteistä päätellen.

Meriläinen kertoo kannattavansa morsiamelle ja sulhaselle järjestettäviä yhteispolttareita, eritoten jos pariskunnan ystäväpiiri koostuu samoista ihmisistä. Toinen moderni vaihtoehto on sekapolttarit, joissa ei juhlita tiukasti sukupuolen mukaan – aivan kuten oman ystäväni taannoisissa kemuissa.

Olin hämmentynyt lukiessani kolumnista kummunneita kommentteja. Osa keskustelijoista piti luontevana yhteis- ja sekapolttareita, osan mielestä ne sotivat räikeästi vanhoja perinteitä vastaan.

“— Jos polttareista on kyse mitkä pitää jollekin ukonretaleelle järjestää, niin siinä ei tule kysymykseenkään että sinne mitään akkalaumaa kakattamaan mukaan otetaan. Ne akat kyllä etitään sitten tarpeen vaatiessa jostain ihan muista piireistä, mikäli polttarinhenki niin vaatii. —” Nimim. erittäin hidasta

Polttareiden pitäisi olla iloinen vapaa-ajan juhla, joten asiaan liittyvä mielipiteellinen kiihko tuntuu yliampuvalta. Vannoi sitten vankkojen sukupuoliroolien ja perinteiden nimiin tai ei, eikö pääasia pitäisi olla polttarisankarin viihtyminen? Jos juhlakalu haluaa kaikki ystävänsä paikalle, miten joku vanhojen perinteiden ystävä voi julistaa sen olevan väärin?

Jälleen kerran hämmennyin siitä, mihin kaikkeen sukupuolen merkitys voidaankaan sotkea mukaan. Olen jo tottunut kuulemaan mitä vanhoillisempia kommentteja sukupuoleen ja politiikkaan sekä sukupuoleen ja uskontoon liittyen, mutta että vielä niinkin kevyessä aiheessa kuin polttareissa sukupuolikortti täytyy vetää esiin? Eikö sen sijaan voisi keskittyä ihan vain hauskanpitoon?

31 July, 2009 at 14:10 by Mirka

Posted in Asenteet ja tasa-arvo | 7 Comments »

27 Jul 2009

Muoti sorsii miehiä

IMG_2606 Olin shoppailureissulla mukana etsimässä uutta miesten olkalaukkua, ja tein saman havainnon kuin jo aiemminkin. Mustaa, valkoista ja harmaata löytyy miehille vaikka kuinka, mutta värien kanssa tilanne onkin aivan eri. Niitä ei juuri ole.

Harvoja väriläikkiä peruslaukkujen joukossa oli häikäisevän neonoranssi urheilulogolla varustettu kassi. Onneksi musta Fred Perryn nahkalaukku miellytti ostajan silmää, ja kaupat syntyivät.

Olen iloinen naiseudestani, sillä rakastan värejä ja vaihtelevia tyylejä. Miesten pukeutumiskoodi vaikuttaa yhteiskunnassamme olevan sen verran tiukempi kuin naisten, että väri- ja pukeutumisleikkejä ei kovinkaan usein näe.

Värikkäitä t-paitoja saattaa ehkä löytyä, mutta takit ja kengät ovat peruskamaa. Aikaisemman Kumisaapas-postaukseni kommenttiboksissa Dansa i neon -tyyliblogin kirjoittaja Matti harmitteli, kun Nokian Hai-saappaiden miesten kokoja on saatavilla vain mustana tai tummansinisenä. Naisille löytyy kaikkea oranssista pinkkiin ja vihreään.

Yhteiskunnan asenteet näkyvät pukeutumisessa. Naiset voivat fiilksen mukaan pukeutua hameesta housuihin, mutta miehillä mekko on lähinnä naurettava ajatus. Mielikuva tuntuu kieltämättä absurdilta. Naisille maskuliinisuus ja hyvä jätkä -asenne voivat olla plussaa, mutta feminiiniys leimaa miehen negatiivisesti neidiksi.

Ehkä siksi joidenkin miesten mielestä on tärkeä korostaa, että kravatti on lohenpunainen – ei vaaleanpunainen.

Mitä pukeutumien kertoo mielestäsi sukupuolesta? Kaipaisitko enemmän valikoimaa ja mielikuvitusta miesten vaatteisiin?

27 July, 2009 at 17:00 by Mirka

Posted in Asenteet ja tasa-arvo, Muoti ja lifestyle | 2 Comments »

26 Jul 2009

Uudistunut Muskelotti

Muskelotti on kirmannut kesälaitumilla ja palannut nyt blogin ääreen pikkuinen pää täynnä uusia ideoita. Ulkoasu sai erilaisen ilmeen ja myös sisällössä on luvassa uutta näkökulmaa. Yleisten lifestyle-aiheiden lisäksi Muskelotin oma ääni ja mielipiteet kuuluvat entistä selvemmin. Kurkkaa lisää Tietoa Muskelotista -sivulta.

Pitäkää siis kesähatuistanne kiinni ja hypätkää mukaan!

PS. Unipossu on saanut oman valokuvabloginsa, tervetuloa tutustumaan!

26 July, 2009 at 21:05 by Mirka

Posted in Muut mupellukset | 2 Comments »

    • Muskelotti

      Feministinen lifestyle-blogi, joka käsittelee tyyliä ajatuksella ja asenteita tyylillä.

      Tilaa blogi!

      RSS-syöte
      Blogilista
      Bloglovin'
  • Osastot

    • Asenteet ja tasa-arvo (23)
    • Kauneus ja hyvinvointi (18)
    • Kaupunkikulttuuri (18)
    • Muoti ja lifestyle (55)
    • Muut mupellukset (55)
  • Uusimmat kommentit

    • Myytinmurtaja on Kesä ja kärpäset
    • bubble on Kesä ja kärpäset
    • Jami on Vajazzling!
    • Mirka on Mitä on ekofeminismi?
    • Katja on Mitä on ekofeminismi?
  • Avainsanat

    Espanja festarit hatut Helsinki herkkuarviot kahvilat kauneusihanteet keikka-arviot kellot kengät korkkarijuoksu korut kosmetiikka kuvankäsittely lahjat laukut lukunautinnot luontokuvat mainokset naisellisuus Puola Ruotsi Saksa Sarah Haskins second hand sisustus sisustustarrat suklaa Taide Tampere tapetit viherpiiperrys
  • Arkisto

    • May 2010
    • April 2010
    • February 2010
    • January 2010
    • November 2009
    • October 2009
    • September 2009
    • August 2009
    • July 2009
    • June 2009
    • May 2009
    • April 2009
    • March 2009
    • February 2009
    • January 2009
    • December 2008
    • November 2008
    • October 2008
    • September 2008
    • August 2008
    • July 2008
    • June 2008
    • May 2008
  • Feministisiä fiiliksiä

    • Flannel apparel
    • Frl. Zucker
    • Maailma feministin silmin
    • Mächenmannschaft
    • Myytinmurtaja
  • Katumuodin kerma

    • Altamira NYC
    • Copenhagen Street Style
    • Dam Style
    • Face Hunter
    • Garance Doré
    • Hel Looks
    • Hi Styley
    • I Look
    • Just Glitter Lust
    • Street Peeper
    • Style Slicker
    • Trendy Crew
  • Muoti ja lifestyle

    • Aniliini
    • Dolce
    • Le Blog de Betty
    • Le monde de Tokyobanhbao
    • Maijan aakkoset
    • Procella
    • Secret wardrobe
    • Sophie’s Fashion
    • Sushi & Pédro
    • The cherry blossom girl
  • Muuta mielenkiintoista

    • Kiilablogi
    • Paper Heart Art
    • Reilun matkailun yhdistys
    • We Love Helsinki
  • Vihreää tyyliä

    • Green Fashion Freak
    • Kemikaalicocktail
    • Vihreät Vaatteet