Lunta sandaalissa – kevät keskellä talvea

Muskelotti on hämmentynyt.

2855103048_2c41276a18Ulkona on reilusti pakkasta ja lumi hohtaa maassa, mutta monet muotilehdet ja -blogit hehkuttavat kevät- ja kesävaatteita mallisto toisensa perään. Kevyiden hepenien kutsu alkoi näkyä jo ennen uutta vuotta, ja olen nyt pari kuukautta katsellut kevätvaatteista kohkaamista. Tämä siis aikana, jolloin kiedon päivittäin paksun kaulahuivin kaulaani ja sujautan jalat pitkiin saappaisiin.

Vaikka periaatteessa onkin kiva haaveilla lämpimimmistä päivistä ja veikeistä uusista vaatteista, jokin tässä kevätvaatteiden ennenaikaisessa suitsuttamisessa mättää. On rasittavaa katsella kaikkialla pari-kolme kuukautta etukäteen sandaaleja ja ohuita paituleita, kun kuitenkin tietää, ettei niitä voi vielä pitkään aikaan käyttää.

Pakkanen punertaa posket, mutta lehtien kannessa vilkkuvat minimekot. Vähän kuin heiluttelisi lapsen edessä tikkaria ennen ruokailua.

Tuntuu, että monien muotilehtien ja -blogien ajankohtaisuus ja kiinnostavuus kärsivät koko ilmiöstä. Sydäntalven keskellä ainakin Muskelotti kaipaisi juttuja pakkaspäivän pukeutumisesta: kauniin kerrospukeutumisen vinkit, nätti ja lämmin ulkoiluasu lumirientoihin jne. Ei kukaan vielä tähän aikaan bikineillä tee mitään.

Kaikista oudoimmalta tuntuu kuitenkin, kun tähän aikaan mainostetaan jo ensi syksyn ja talven vaatemallistoja. Myös blogeissa. Mitä seuraavaksi? Koska alkaa hehkutus vuoden 2012 kevätmallistosta? Ensi kuussa?

Minä aion kannattaa toista linjaa ja keskittyä nykyhetkeen tulevaisuudessa elämisen sijasta. Muskelotissa ensimmäiset kevätvaatepostaukset tulevat siis aikaisintaan maaliskuussa! Eläköön helmikuun aurinkoiset pakkaspäivät!

Innostutko kevätvaatteiden haaveilusta sydäntalvella vai hämääkö pikkumekkojen ennenaikainen mainostaminen?

Kuva: bnittoli

← Back