Kurkistus kanien estehyppyyn

estekanit

Ajattelin jatkaa edellisen postauksen kaniteemalla, ja esitellä erittäin hauskan agilityhenkisen lajin: kanien estehypyn! Olin pari kuukautta sitten Helsingissä lemmikkieläinmessuilla, jossa tutustuin kyseiseen lajiin. Puuha oli todella hauskaa katseltavaa, ja yleisössä riittikin paljon innokkaita kanifaneja. Itse kilparata oli noin 20-30 metrin pituinen, ja se sisälsi useita erikorkuisia esteitä. Jänöt oli valjastettu valjain. Mukana radalla komeili jopa yksi vesieste, josta jotkut kanit innostuivat lipittämään vettä ennen hyppyään. Tokihan urheillessa tulee jano! Välillä kanit suorastaan liitivät esteiden yli, välillä ne taas jäivät joksikin aikaa pohdiskelemaan esteen eteen. Silloin tällöin omistajat myös näyttivät käsillään lemmikeilleen mallia, kuinka esteen yli hypätään. Mainiota tiimityötä, sanon minä.

Löysin Suomen Estekanit ry:n sivuilta lajista kertovan infopaketin (kohdasta kanihyppy) sekä varsin kattavat ohjeet hyppyharrastuksen aloittamiseen (kanihyppy -> hyppykoulu). Kaikki kiinnostuneet sinne tutustumaan!

Lisää napsimiani valokuvia kanien estehyppykilpailusta löytyy Picasan verkkoalbumistani. Tervetuloa kurkkaamaan!

estekanit2

← Back