Löydä sisäinen hattuihmisesi! Osa 1
Olen hattuihminen. Hatut ovat erityisesti talvella siitä ihania, että ne paitsi antavat ilmettä asukokonaisuuteen myös lämmittävät tehokkaasti. Siihen nähden tuntuu varsin oudolta, ettei hattuja juurikaan näe Suomen katukuvassa, vaan suuri osa ihmisistä viipottaa ulkona korvat punaisina. Lämpö haihtuu ennen kaikkea pään kautta, joten luulisi tyylikkäiden hattujen olevan juuri suomalaisten lempiasuste. Ilmeisesti punakorvailmiö on kuitenkin monen mielestä tosi pop.
Harmikseni olen huomannut, ettei kotimaisista kaupoista juurikaan löydy hienoja talvihattuja. Jos joitain yksilöitä löytyy, ne ovat usein varsin latteita mustia tai harmaita ilmestyksiä. En tiedä kumpi ilmiö oli ensin – hatuttomat suomalaiset vai hatuttomat kaupat, mutta molemmat ilmiöt tuntuvat ruokkivan toisiaan. Vaikka tavalliset kaupat eivät pursuilekaan tyylikkäitä päähineitä, kotimaisilta käsityömessuilta voi silti tehdä upeita löytöjä. Yhden hienoimmista hatuistani hankin joitain vuosia sitten Naisten joulumessuilta Helsingistä, loput löydöt olen tehnyt ulkomailta.
Keväällä ja syksyllä pidän myös kauniista pipoista, mutta talven viimassa hyvin tehdyt hatut – esimerkiksi villa- tai huopahatut – ovat paras ase pakkasta vastaan. Siinä missä pipot ovat usein rennon sporttisia, moni hattu tuo ihan uudenlaista ylväyttä, ryhtiä, söpöyttä tai särmiä kokonaisilmeeseen. Paras talvihattu onkin tyylikäs ja persoonallinen, lämmin, laadukas ja monikäyttöinen. Älä siis vierasta päähineitä, vaan löydä sisäinen hattuihmisesi ja ota kaikki ilo irti talvesta!
Mitä mieltä sinä olet hatuista – joko olet löytänyt ihanien päähineiden viehätyksen?
PS. Kurkkaa myös hattuihin erikoistunut suomalainen The Hat Blog.
Kuvakollaasi itse askarreltu Polyvoressa.

Oij! Nuo kaikki mustat ihanuudet voisin ottaa heti tai sitten tuon unelmaisen kauniin valkoisen hatun, jossa on kukka <3
Nia, minullekin kelpaisi noista vaikka kaikki!
Hatut ovat kyllä mahtavia! Miehille ei ole kuin muutama sellainen malli, josta tykkään, mutta mielestäni naisille on valtavasti hienoja vaihtoehtoja.
Eli ei kun vain käyttämään! Eikä vain juhlin vaan ihan jokapäiväiseen käyttöön.
Moi Dansa i neon! Hienoa, että sinäkin olet hattuihmisiä. Olen samaa mieltä, hattuja voi todellakin käyttää ihan arkenakin, eikä vain juhlissa.
Luulin aina että en ole hattuihminen. Mielestäni mitkään hatut eivät sopineet päähäni. Pipotkin näyttivät omituiselle.
Mutta kyse olikin vain tottumisesta. Nyt tunnustaudun himohattuilijaksi. Kerään erikoisia ja erilaisia hattuja pääasiassa kirpputoreilta. Uudet hatut ovat järkyttävän kalliita. Kesällä en niinkään paljon hattuja käytä koska ne hiostavat hieman liikaa, mutta talviaikaan ja syksyisin käytän paljonkin hattuja. Mikään ei ole ihanampaa kuin upottaa päähänsä muhkean pehmoinen karvalakki kun ulkona paukkuu pakkanen =)
Moi Rhia! Joo, kyllä tottumisella on varmasti osansa hattuilussa. Saattaa siinä oma aikansa mennä, ennen kuin tottuu katselemaan itseään peilistä hattupäisenä olentona. Mutta aika harvassa ovat varmaan ne ihmiset, joille hattu ei sopisi – pitää vaan löytää omanlaisensa päähine.
Aina olen ollut hattuihminen ja odotellut milloin suuri yleisökin löytäisi hatut! Jospa nyt se aika on käsillä…
Ihania hattuja ja toi Hattublogi on tosi hyvä vinkki.
Heippa W! Kiva kun tykkäsit postauksestani!