Koira tarvitsee kodin!

perro

Kenellekään ei varmasti tule enää yllätyksenä, että olen todella eläinrakas. Eläinjutut ovatkin tärkeä osa tätä lifestyle-blogia, sillä ainakin Muskelotti saa pikkuvipeltäjistä valtavasti iloa ja energiaa elämäänsä.

Valitettavasti täällä Espanjassa eläimistä välittäminen ja niistä huolehtiminen ei ole mikään itsestäänselvä asia. Lemmikkien hylkääminen on varsin yleinen ongelma. Kulkukoiria kipittää tai nilkuttaa vähän siellä sun täällä, osa jää auton alle ja joitain koiria ihmiset kohtelevat kaltoin kadullakin. Roskakorista ruokaansa etsivä koira ei ole Espanjassa harvinainen näky.

On todella surullista nähdä, kuinka jotkut hylätyt koirat suorastaan pelkäävät ihmisiä ja kulkevat ohi häntä luimussa. Onneksi joillain karvaturreilla on vielä luottamusta meihin kaksijalkaisiin, ja ne hakeutuvatkin usein ihmisten läheisyyteen kerjäämään ruokaa ja juomaa.

Iso ongelma on ihmisten asennoituminen lemmikkeihin. Monet kuulemma antavat lapsilleen suloisen koiranpennun lahjaksi kuin lelun konsanaan, mutta koiran kasvaessa se heivataan pihalle milloin mistäkin syystä. Se on väärin se.

perro2Onneksi hylättyjä eläimiä yritetään myös auttaa. Eri järjestöt ja eläinrakkaat yksityishenkilöt tekevät parhaansa nappisilmien hyväksi. Eräs paikallinen kaverini on ottanut hoiviinsa neljä kulkukoiraa, joilla on nyt varmasti paremmat olot kuin kadulla.

Hän kertoi myös hurjan tarinan siitä, kuinka oli nähnyt poliisiauton jahtaavan hänen koiriaan ja yrittävän ajaa niiden ylitse! Valitettavasti kyseessä on vain yksi monista surullisista tarinoista.

Monilla hylättyjä lemmikkejä auttavilla tahoilla on omat nettisivut, joilla voi tutustua paremmin järjestön toimintaan. Nettisivuilta voi lukea lukuisista uutta kotia etsivistä hauvoista ja kissoista ja niiden adoptointimahdollisuuksista. Eläimille voi antaa uuden hyvän kodin myös ulkomailta – siis vaikka Suomesta!

Järjestöille voi yhtälailla antaa lahjoituksia, joilla he voivat turvata toimintansa. Varmasti kaikenlainen apu on tervetullutta!

Lisätietoa apua tarvitsevista eläimistä osoitteissa:

www.kulkukoirat.com

www.noahsarcmurcia.com

www.aaahelps.com

www.puppyrescueinspain.com

www.animals-in-distress.eu

← Back