Archive for May, 2008
You are currently browsing the Lifestyle Muskelotti blog archives for May, 2008.
You are currently browsing the Lifestyle Muskelotti blog archives for May, 2008.
Kärsänsä Zak0panen kiehtoviin maisemiin ujutti myös pieni Unipossu. Pehmolelu kaivautui repustani esiin katselemaan näkymiä, kun hiihtohissi oli kuljettanut meidät Zakopanen kylästä ylös vuorille. Sekä minä että Unipossu nautimme olostamme, niin kauniit olivat maisemat.
Hiihtohissimatkan jälkeen nautin kuumaa kaakaota vuoriston kuppilassa. Lämmike teki hyvää; ilma oli niin viileää, että upouusi toppaliivinikään ei tuntunut aina riittävän.
Mutta vilusta ja flunssasta viis, koska vuorilla oli u-p-e-a-a! Suomen tasaiseen maastoon tottuneelle vuoristossa riittää aina niin paljon ihailtavaa. Kaikki tuntuu suurelta, henkeäsalpaavalta ja eksoottiselta.
Varsinaiseksi vaellukseksi en kuitenkaan laskisi tätä vuoristomatkaa. Kyseessä oli ennemminkin päiväkävely vuorilla, sillä reitti oli päällystetty asfaltilla ja matkan varrella oli kaikenlaisia turistihoukuttimia. Yhtä kaikki, se oli upea päiväkävely!
Yksi reissun hauskimmista kokemuksista oli paluu takaisin vuoristokävelyltä. Hyppäsin tällä kertaa hieman perinteikkäämpään hiihtohissiin, ja oli huikea tunne matkata pitkä matka korkeuksista roikkuen. Siinä sitten vain istuin, nautin ja palelin. Ja se on harvinaista, että pystyn nauttimaan vaikka olisinkin viluhinen ja nuhainen.
Zakopane oli kyllä ihan Puolan-reissun kohokohtia. Check this out:
Tatra-vuoriston kupeessa Etelä-Puolassa lepää Zakopane, mäkihyppääjien ja vaeltajien luvattu keidas.
Puolan-matkallani suuntasin nokkani myös Zakopaneen, vaikka nokka olikin flunssan vuoksi tukossa. Kovin paljon en siis osaa sanoa paikan tuoksuista, mutta maisemista ja fiiliksestä sitäkin enemmän.
Krakovasta pääsi bussilla Zakopaneen parissa tunnissa, josta puolet torkuin ja puolet ihailin maisemia. Näkymät olivat upeita, sillä horisontissa näkyi vähän väliä lumihuippuisia vuoria.
Paikan päällä havaitsin matkakumppanini kanssa, että paikalliset turisti-infot olivat sulkeneet ovensa. Onneksi summamutikassa valittu suunta osoittautui oikeaksi ja sattumalta löysimme tiemme keskustaan, joka tarjosi ruokaa, juomaa ja sirkushuveja.
Zakopanen keskustan pitkällä kauppakadulla riitti paljon katseltavaa värikkäistä tikkunekuista söpöihin tyynyihin. Onneksi myyjät kauppasivat myös lämmintä vaatetusta, sillä olin pukeutunut aivan liian ohuisiin vaatteisiin.
Korkealla vuoristokylässä oli pilvisenä päivänä sen verran vilpoisaa, etteivät samat perusvaatteet riittäneetkään pitämään minua lämpimänä kuin Krakovassa. Siinä ulkosalla hytistessäni tein erikoisen ostopäätöksen vuodenaikaan nähden – hankin hupullisen toppaliivin!
Toppaliivi oli oiva ostos, etenkin kun matkani jatkui kylästä hiihtohissillä ylös vuorille. Ilma oli entistä viileämpää, mutta ah – ne maisemat!
Lisää tunnelmointia ja maisemia luvassa seuraavassa blogimerkinnässä. Siihen asti kaikki matkakärpäsen puraisemat voivat tutustua Zakopaneen osoitteessa www.zakopane-life.com
Kauniit kukkaistutukset antavat kaupungille kuin kaupungille raikkaan tuulahduksen. Kuten kuvista näkyy, Krakovassa oli paikoin upeaa väriloistoa.
Olen aina ihaillut monissa keskieurooppalaisissa kaupungeissa olevia kukka-asetelmia, jotka tuovat väriä paikan yleisilmeeseen. On kuitenkin hyvä muistaa, että ilmastolla lienee iso vaikutus kaupungin vihersuunnitteluun.
Suomen lyhyt kesä ja pitkä talvi hankaloittavat varmasti isojen kukkaistutusten tekemistä. Se on sääli, sillä kyllä kukkaset kummasti piristävät päivää.
Tampereen kaupungille täytyy kuitenkin antaa kiitosta kauniista kukkaistutuksista, joita voi ihastella kulkiessa Vanhan kirkon puiston läpi ja matkatessa Tampellaa kohti. Todellista silmäniloa!
Tämän blogikirjoituksen kukkakuvat on ikuistettu Krakovassa Wavel-linnan kauniilla sisäpihalla. Olen viitannut Waveliin aiemminkin ja suosittelenkin ehdottomasti käymään siellä, mikäli seikkailet Krakovassa.
Kauniita kukkaispäiviä!
Krakovassa matkaillessa kannattaa olla tarkkavainen. Kauniiden kirkkojen, vanhojen rakennusten ja värikkäiden kylttien lisäksi kaupunki on täynnä hassuja ja kuvauksellisia yksityiskohtia.
Yllä olevat puhallettavat teletapit loistivat erään markkinakujan kyljessä. En tiedä, ovatko kysyttyäkin tavaraa, mutta ainakin huvittavaa sellaista. Huomaa teletapin hieno käsilaukku!
Ehkä sympaattisin asuntovaunu ikinä.
Olimpia-vaunu paistatteli päivää kommunistisen utopian alueella, Nowa Hutan kaupunginosassa. Kyllä kaupunginosa kalpeni tämän vaunun rinnalla! Mikä muotoilu, mikä suloisuus! Ilmiselvä asuntovaunujen kääpiöhamsteri, yhtä ihana.
Tällaisia yksityiskohtia kaipaisin lisää suomalaisiin rakennuksiin. Vähän mielikuvitusta ja rohkeutta kehiin, niin kaupunkeihin tulisi heti lisää viihtyisyyttä.
Paikallisen turistibüron ikkuna vanhassa kaupungissa. Ihan hillittömiä paketteja myynnissä: puolaisen vodkan maistelureissu noin 17 euron hintaan ja kommunistinen kreisimatka Trabantilla 35 euron pintaan. Kaikkea ne puolalaiset keksii!
Ideaa voisi soveltaa Suomessakin. Turisteille voisi markkinoida simanjuontia vappusaunassa tai lumisotaa Lapissa!
Onko muita hyviä ideoita?
Monet Krakovan kyltit ovat hauskaa katseltavaa. Vaikken yleensä erityisemmin kuvaakaan kylttejä, tuntui kameraan tarttuminen luontevalta Krakovassa. Jännät muodot, koristelut, värit ja kuvat tekivät kylteistä ja siten myös katukuvasta varsin vinkeitä.
Nämä ihanat eläinaiheiset kyltit bongasin vanhan kaupungin pikkuisilta kujilta. Koirakyltti valloitti söpöydellään ja lintukyltti iloisilla väreillään. Tosi hauskoja!
Lasimaalauksena toteutettu kyltti kiinnitti huomioni yhtä lailla vanhassa kaupungissa ja sai minut hyppäämään kadun yli toiselle puolelle. Kuva ja kauniit värit houkuttelevat tutustumaan kylttiin aivan läheltä.
Ikuistin tämän hassun Obuwie-kyltin kameralle, koska kyltti nökötti Kazimierzin kaupunginosassa aivan majapaikkani läheisyydessä. Pirtsakat värit ja kirjainten fontti tekevät kyltistä jotenkin tosi söpön, eikö vain?
Tämä kaunis viiniaiheinen kyltti sijaitsi myöskin Kazimierzin alueella, hyvin lähellä vanhaa kaupunkia. Taidokasta työtä, sanon minä. Tällaisia kylttejä pitäisi kyllä saada Suomeenkin!
Kannattaa suunnata Etelä-Puolaan Krakovaan, jos mielii seikkailla vanhassa ja trendikkäässä itäeurooppalaisessa kaupungissa.
Vietin juuri viikon kipittäen pitkin Krakovan katuja ja tykästyin paikkaan kovasti. Puolan entisessä pääkaupungissa riittää nähtävää ja tehtävää, ja 750 000 asukkaan joukkoon mahtuu monenmoista kulkijaa.
Lifestyle Muskelotti esittääkin nyt yleissilmäyksen kyseiseen kaupunkiin, ennen kuin on hauskojen yksityiskohtien vuoro.
Yllä oleva kuva on otettu Unescon maailmanperintökohteiden listalle kuuluvalta Kazimierzin kaupunginosasta. Alue on vanha juutalaiskortteli, joka on nykyään hyvin suosittu illanviettopaikka.
Kazimierzin historiallisilta kujilta löytyy todella persoonallisia kuppiloita ja baareja. Omaksi suosikikseni nousi rento ja tunnelmallinen kuubalaisbaari La Habana, loistopaikka!
Kuvissa näkyvät Krakovan kuuluisa Wavel-linna sekä linnoituksesta aukeava maisema Wisla-joelle.
Tutustuin Waveliin ihanan aurinkoisena päivänä ja linnoituksen museotilojen sijaan hengailinkin alueen isolla sisäpihalla, valokuvasin ja join jääteetä. Oli tosi mukavaa.
Wisla-joki ei ole välttämättä se kaikkein kirkkain, vuolain ja puhtoisin joki, mutta joki kuitenkin. Paikalliset viettävät joen rannan puistoalueilla paljon aikaa, ja mukana hyörivät lapset ja koirat.
Mikäli matka Krakovaan kutkuttaa, lisää tietoa kohteesta löytyy esimerkiksi osoitteesta www.cracow-life.com
Yleiskatsauksen lopuksi Lifestyle Muskelotti esittää vielä loppukevennyksenä erikoisen Szkieletor-tornitalon.
Muistaako joku vielä He-manin ja siinä esiintyneen pahiksen Skeletorin? Itse en muista, mutta minua informoitiin, että Krakovan Szkieletor-tornitalo on nimetty kyseisen hahmon mukaan.
Alunperin taloudellisten vaikeuksien ja nykyään rakennuksen kohtaloa koskevien eriävien mielipiteiden takia keskeneräiseksi jäänyt talo muistuttaa kai sitten jonkinlaista luurankopahista… Huh!

Skeletor-kuvan lähde: Wikipedia